Blogi rakastamisen vaikeudesta.

Sisällön tarjoaa Blogger.

Epämukavuus kuuluu osaksi elämään, joten elä rohkeasti vaikka pelkäisitkin epäonnistumista

 


Aina kaikki itselleen merkityksellinen ei löydy aivan ääreltään. Elämä voi monesti olla vallan hyvää, onnellistakin ja silti sisällä voi olla tunne siitä, että jotain puuttuu. Joskus taas tuttua ja turvallista olemassaoloa horjuttaa tilanteet ja asianhaarat, jotka ei ole omasta muutoksenkaipuusta lähtöisin. On eri asia astua itse omalle epämukavuusalueelleen, kuin joutua sinne jonkun toisen tuuppaisemana.

Arjessa teemme tottuneesti asioita useimmiten samalla tavalla, samojen ihmisten ympäröimänä, samassa kohtaa kotona möllöttäen tai samaa sykemittaria sauvakävellessä tuijottaen. Me tunnemme hallitsevamme, niin elämää kuin sen arvaamattomuuttakin. Vain ollaksemme väärässä. Se tunne turvallisesta arjesta voi järkkyä kenen tai minkä tahansa asian johdosta. Yhtäkkiä puoliso päättääkin tahtoa rinnalleen toisenlaisen ihmisen. Pomo voi myydä busineksen kiinalaisille tai siirtää sen toiminnot kokonaan Kuhmoon. Voi tulla maailmanlaajuinen pandemia, joka pistää sopeutumaan uuteen normaaliin. Mitä tahansa voi tapahtua, jolloin kaikki se minkä ei koskaan haluaisi muuttuvan, muuttuu sittenkin. Ja yleensä muutos on se, joka saa meidät astumaan omalle epämukavuusalueellemme.

ei ole olemassa oikeaa aikaa, on vain tämä hetki

Epämukavuusalue ei ole mikään kovan kurin Alcatraz, jonne joutuessaan on tuomittu pysymään siellä. Ei. Epämukavuusalue on henkinen tila, jonka läpi me jokainen joskus kuljetaan. Me voidaan tuntea olevamme epämukavuusalueella eri ihmisten kanssa tai me voidaan olla siellä yksin, eri tilanteissa. Epämukavuusalue on paikka missä jo pelkän ajatuksen tasolla kokee olevansa vaarassa epäonnistua, jolloin sinne astuminen aiheuttaa jännitystä ja ahdistusta. Saa tekemään löysää kakkaa ja pakosuunnitelmia. Itse olen laatinut pakosuunnitelmia aina esimerkiksi työpaikkaa vaihtaessani. Ne ensimmäiset aamut uuteen työpaikkaan mennessä ovat aina olleet kaikkea muuta kuin unelmanomaisia. Olen epäillyt kaikkia motiivejani haluta muutosta ja ollut aivan varma siitä, että on maailman typerintä tahtoa toisenlaista, kun se entinenkin oli ihan ok. Ei tuollaista tunnetta tule, kun vaihtaa kukkiin multia tai hiuksiin väriä. Ei riitä, että muutosten äärellä solmuun menee paksusuoli, siinä menee solmuun helposti ajatuksetkin.

Elämä on täynnä tilanteita, joissa meidän pitää valita. Uskaltaa tai olla uskaltamatta. Toinen toistaan haastavampia tilanteita, joiden läpi pystyy astumaan vain kulkemalla oman epämukavuusalueensa läpi. Epämukavuusalueella oltuaan ymmärtää paremmin omia heikkouksiaan ja vahvuuksiaan. 

Monesti me itse estämme itseämme tekemästä asioita, joita me oikeasti haluaisimme tehdä. Me odotetaan oikeaa aikaa, ikää, tunnelmaa, valmistumista, eläkepäiviä, terveitä päiviä, tiliä tai että edes tahdonvoimaa. Meidän päivien määrä ei kuitenkaan ole loputon. Toisenlaista tahtoa, motivaatiota tai aikaa ei ehkä tulekaan. Ei ole olemassa oikeaa aikaa, on vain tämä hetki.

sattuman kautta tai suunnittelusti, ihminen kasvaa kuitenkin

Usein ajatellaan, että epämukavuusalue on jotain minne meidät väkipakolla pakotetaan astumaan. Ikään kuin meitä aina tuuppisi joku toinen. Niinhän se ei tietenkään ole. Kyllä sinne mennään myös ihan omien toiveidemme saattelemana. Kehittääksemme esimerkiksi osaamistamme tai oppiaksemme jotain uutta. Me mennään, koska me ollaan onnesta riippuvaisia. Toiset meistä huomaa seisovansa siellä enemmän hetken mielijohteesta ja toiset päätyy sinne vuosia kestäneen harkinnan jälkeen. 

Minä tahdon uskoa, että epämukavuusalueella tapahtuu tarpeellista kasvamista jokaisen meidän kohdalla ja sieltä pois astuessa luottaa aina varmemmin omaan polkuunsa. Siellä, niin kuin kaiken uuden ja ihmeellisen äärellä yleensäkin, kannattaa hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan itseään. Miettiä miksi juuri tässä tilanteessa tuntuu siltä kuin tuntuu. Toivooko niin paljon onnistuvansa, ettei kestä ajatusta epäonnistumisesta? Ja mitä ajattelee tapahtuvaksi jos epäonnistuu, onko sitten ikuisesti kielletty uudestaan yrittämästä?

Aika harvoin jos koskaan tunne siitä mitä tahdomme, jättää meitä noin vain rauhaan. Ei se mene pyytämällä pois. Eikö senkin vuoksi olisi parempi yrittää ja epäonnistua kuin taistella itseään vastaan ja jäädä sinne tuttuun ja turvalliseen, vain koska ei uskalla, jaksa tai kehtaa? Eikö epäonnistumisten mukana tulevan "minä sentään yritin" tunteen kanssa ole paljon mukavampaa elää kuin katkeroitua siitä, ettei koskaan antanut itselleen edes mahdollisuutta onnistua? Ei meitä elämässä kuljeta eteenpäin vaan iloiset ja onnelliset asiat, vaan meitä johdattaa myös kaikki ne sisuskaluja syövät tunteet; suru, pettymykset, vihakin. Emme voi valita helppoa elämää, emme elämää ilman epämukavuutta.

onko ONNISTUMINEN sittenkin pelottavampaa kuin EPÄONNISTUMINEN? 

On eri asia tehdä asioita tyhmän rohkeasti ja mitään pelkäämättä, kuin varmana valinnoistaan, peloista huolimatta. Jokainen meistä pelkää jotakin. Kuka kuolemaa, kuka kumpppaniaan. Kuka terroristeja tai terveyskeskuksia. Mutta pelko on tunne siinä missä on ilo, suru tai innostuneisuuskin. Meillä kenelläkään ei ole ikuisesti aikaa voittaa pelkojamme. Ei ole ikuisesti aikaa kertoa, että rakastaa, ei ole ikuisesti aikaa hypätä laskuvarjolla, opetella olemaan yksin, ei aikaa mennä oopperaan, Olavinlinnaan tai ongelle. Ei ole ikuisesti aikaa.

Entä jos kaikki onnemme esteet vain katoaisi?  Entä jos meistä tulisikin intohimoisia pin-upin harrastajia, korean kielen opiskelijoita, oman ajan ottajia, eronneita ja parisuhteeseen uskaltaneita? Entä jos? Onko onnistuminen sittenkin pelottavampaa kuin epäonnistuminen? Epäonnistuessa kolauksen kokee itsetunto, kun taas onnistumisen myötä moni asia elämässä voi muuttua. 

Ei me toki saada elämässä kaikkia toivomiamme asioita vain sillä, että menemme sinne, missä meitä jännittää, pelottaa, ahdistaa tai saatikka kakattaa. Ei kaikki asiat ole tahtomisesta tai uskaltamisesta kiinni. Tulee aina olemaan vuoria, joita emme valloita. Korkeakoulutettuja, joita emme paperilla päihitä. Asioita, joita emme saa koskaan anteeksi. Kasvoja, joita emme tule koskaan muistuttamaan. 

Elämässä on kuitenkin paljon asioita, joihin pystymme itse vaikuttamaan. Itseluottamukseemme. Asenteeseen uuden oppimista kohtaan. Omiin uskomuksiimme. Kykyymme kohdata toinen ihminen. Ennakkoluulottomuuteemme. Rohkeuteen mennä eri tilanteisiin. Alaspäin painavien tunteiden työstämiseen. Askeleiden ottamiseen. Itsensä hyväksymiseen. Välillä on kamalan vaikeaa käsittää miksi itseään on niin kovin paljon helpompi polkea maahan kuin on työstää näitä asioita. Jos meidän mieltä johtaa useimpina päivinä epäilys ja periksiantamaton pelko, niin me pysymme aina taatusti tutussa ja turvallisessa, vaikkei se olisikaan enää se mikä meidät tekee onnelliseksi. Ei kukaan muu kadu kuolinvuoteellaan asioita, joita sinä jätit tekemättä. Niitä kadut vain sinä.